tiistai 31. tammikuuta 2017


Tiivistelmä artikkelista

Vesa Korhonen: Haasteena monikulttuuriset ohjaustilanteet – sosiokulttuurisen oppimisen ja kulttuurien välisen viestinnän näkökulmia


Monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden hallinta on ohjaustyötä tekevien osaamisalueena yhä tärkeämpi, sillä ohjaustyöllään sekä esimerkillään he vaikuttavat kulttuurien välisen ymmärryksen ja erilaisuutta hyväksyvien arvojen leviämiseen yhteiskunnan eri oppimiskentillä.
Ohjaustilanteissa sekä ohjaaja että ohjattava suodattavat tilannetta omien sosiokulttuuristen taustojensa kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että omakuvamme ja maailmankuvamme linkittyvät sosiaalisesti ja kulttuurisesti siihen viiteryhmään tai yhteisöön, johon olemme kasvaneet ja jota pidämme itsellemme tärkeänä. Prosessia, jossa kulttuuri opitaan, kulttuuriin kasvetaan ja se omaksutaan, kutsutaan enkulturaatioksi. Enkulturaatiolla voi olla yhteisön sisällä erilaisia ilmenemismuotoja.
Kulttuuri ei periydy biologisesti, vaan se rakentuu sosiaalisen kanssakäymisen kautta ja sitä muokkaavat erilaiset tekijät kuten varhaisen primaarisosialisaation jälkeiset sekundaarisosialisaation ympäristöt kuten opiskelu, työ, parisuhde, perhe, yhteisöt ja suhdeverkostot. Maailman monimuotoistuessa liikkuvuus lisääntyy ja samalla arvojen, tapojen, tavaroiden ja palvelujen vaihto kasvaa – ja samalla myös kulttuurit muuttuvat.
Kulttuurit voidaan jakaa karkeasti kahteen pääryhmään: länsimaiseen eli yksilökeskeiseen (individualistiseen) sekä itämaiseen eli yhteisökeskeiseen (kollektivistiseen kulttuuriin). Yksilökeskeisen kulttuurin (etenkin Pohjois- ja Länsi-Euroopan maat sekä Yhdysvallat) lähtökohtana on yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien turvaaminen siinä missä yhteisökeskeisessä kulttuurissa (Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan kulttuurit) erityisesti perhe ja suku voivat olla yksilöä merkityksellisempiä.
Yksilökulttuurit ovat asia- ja informaatiokeskeisiä kulttuureja (low-context), joissa puhutun tai kirjoitetun sisällön merkitys korostuu vuorovaikutuksessa ja joissa sanojen odotetaan tarkoittavan melko tarkkaan sitä, mitä on sanottu. Yhteisökulttuurit taas ovat ihmissuhde- ja kontekstikeskeisiä (high-context) kulttuureja, joissa vain osa viesteistä ilmaistaan (ja tulkitaan) kielellisesti ja joissa nonverbaaliset viestit ovat tärkeässä roolissa. Tällaisissa kulttuureissa ryhmäharmonia ja toisten kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Nämä erot viestintäkulttuureissa luovat helposti kulttuurietäisyyttä.
On syytä pitää mielessä stereotypioiden ja yleistyksien vaikutus kulttuurisissa kohtaamistilanteissa. Sekä positiiviset että negatiiviset ennakkokäsitykset voivat olla ongelmallisia, mikäli ne ohjaavat tekemään selektiivisiä havaintoja tai värittävät käsitystä toisesta osapuolesta. Toisaalta kulttuurisista yleistyksistä voi olla myös hyötyä, jos ne estävät meitä ajattelemasta jokaisen ihmisen toimivan toisistaan riippumatta täysin ainutkertaisella tavalla. Stereotypiat ovat osa totuutta.
Kaikilla ihmisillä on ennakkoluuloja, eikä niistä voi irtautua jollei ensin tunnista niitä. Omakulttuurikeskeisyys eli etnosentrismi on maailman tarkastelemista yksipuolisesti omasta kulttuurista käsin, mikä on enkulturaation takia osin tiedostamatonta ja automaattista. Toimivassa kulttuurienvälisessä kohtaamisessa tarvitaan kuitenkin sellaista kulttuuritietoa ja –osaamista eli kulttuurista herkkyyttä (intercultural sensitivity), jolla tunnistaa kulttuuristen käytäntöjen, arvojen ja uskomusten suhteellisuutta. Kun ajattelu kehittyy erilaisuutta tiedostavaan, arvostavaan ja osaavaan suuntaan, suhtautuminen omaan ja vieraaseen kulttuuriin tai erilaisuuteen muuttuu tasapainoisemmaksi, avoimemmaksi ja luontevammaksi. Näin kulttuuriset erottelut eivät enää hallitse ajattelua ja toimintaa.
Kehittyminen etnosentrismistä etnorelativismiin (valmius mukautua monenlaisiin standardeihin ja kyky sopeuttaa omaa toimintaa ja ajattelua erilaisiin ihmistenvälisiin toimintatilanteisiin) tapahtuu vaiheittain. Polulla omakulttuurikeskeisyydestä ja etnosentrismiin on seuraavat askeleet: torjunta, puolustus, minimointi, hyväksyntä, sopeutuminen ja integraatio. Vasta hyväksynnän asteella ihmiset alkavat huomata olevansa itsekin kulttuurisia olentoja. Hiljalleen empatiakyky kasvaa, ja integraation vaiheessa laajeneva kulttuurien välinen ymmärrys tuottaa myös monikulttuurisen identiteetin ja ajattelutavan ihmisen oman kansallisen tai etnisen identiteetin rinnalle. Parhaimmillaan ihminen voi toimia kulttuurisena välittäjänä eri kulttuurien välillä. Koko prosessissa kyse on kulttuurisesta herkistymisestä ja siirtymisestä kohti muiden kulttuurien tiedostamista ja uusien perspektiivien hyväksymisestä.
Ohjaustilanteissa tarvitaan etnorelativismin lisäksi myös kulttuurista lukutaitoa (cultural literacy), joka on kyky lukea, ymmärtää ja löytää eri kulttuurien merkityksiä sekä kyky arvioida, vertailla ja ”avata” erilaisia kulttuureja, jotka ovat toisiinsa kietoutuneita yhdessä paikassa. Tämä haaste koskee ohjauksen molempia osapuolia.
Monikulttuurisen ohjaustyön onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä elementtejä ovat vilpittömyys, avoimuus, empaattisuus, dialogisuus, tasavertaisuus ja kulttuurinen lukutaito. Nämä kaikki pohjaavat tietynlaisille arvoille, maailmankuvalle ja moraaliselle ajattelulle. Suomessakin yli kulttuurirajojen kantava kulttuurinen lukutaito on yksi koulutusjärjestelmän kehittämisen ja ammatillisen elämän suurimpia haasteita.
 
Digiostu osio 2: lukupiiri, Jenni

1 kommentti:

  1. Kiitos Jenni
    hyvästä tiivistelmästä Vesa Korhosen artikkelista. Toivottavasti kaikki ryhmäläiset siihen tutustuvat - ja vaikka muutkin koulutukseen osallistuvat. Tämä on parhautta, lukea näitä teidän tekstejä ja kehittyä koko ajan itsekin lisää.

    Mua tänään puhuttelevat omat ennakkoluulot. Ne nousivat tästä, ja teidän yhteisestä tiivistelmästä tänään esille. Minusta on ihanaa aina silloin tällöin kampittaa itseni ennakkoluuloisista ajatuksista. Se on ihmisyyttä, sekin.

    Kaisa

    VastaaPoista